| Merja Toppi | Topinrapinat | 3 |  9 | 4995

Vettä virtaa Tourujoessa ja Naissaaren edessä pöhisee avanto, mutta Topin akan tyttö nuilottaa blogihiljaisena. Missä vika? Miksei sana irtoa tai säilä riehu?

Jaa-a. Senkun tietäisi. Senku on ehkä hiipunut ensin teknisiin ongelmiin ja sitten pyöritykseen, josta kerron myöhemmin. On ollut erilainen loppuvuosi- erilaisempi kuin milloinkaan ennen. Se on ollut ihmiselle hyväksi ja siitä on tullut sieluun pitkänukkainen samettipeitto. Mutta siitä enemmän ensi kerralla. (Näinkö se ”pidetään hulluja jännityksessä” toimii?)

Juhlakausi on ohi. Härkäviikot alkoivat ja se on ihanata! Ei sillä, että juhlassa olisi mitään vikaa, mutta arki maistuu taas prosenttia paremmalta. On paljon odotettavaa ja nähtävää niin tulevassa arjessa kuin siellä välissä pilkistävissä juhlissakin. Hieman kelaan juhlakautta läpi, jotta voin keskittyä arkeen.

Itsenäisyyspäivä. Vähän katsottiin juhlapäivän paraatia ja itsenäisyyspäivän juhlia. Sen verran, että nähtiin kättä vedettävän niin lippaan kuin lämpimään presidentin käteen. Muutaman kollegan bongasin televiissiosta- olivat linnassa tai ainakin melkein. Vasen rinta paisui ylpeydestä, oikea myötätunnosta. Joutuivat olemaan töissä pyhänä. Ja voi sitä ressin määrää! Ja adrenaliinin! Huh. Itse iloitsin lämpimissä sisätiloissa, söin hyvin ja ajattelin vähän vaaria. Vaari oli sodassa ja astui miinaan. Jalka jäi, vaari tuli takaisin ja asui mummin kanssa Vieremällä, kunnes kuoli pois. Ei paljon sodasta haastellut, enkä niin nuorena osannut kysyä. Vaarin proteesi narahti joka askelella ja siitä tiesi missä vaari liikkui. Vanhan ajan liikkeentunnistin, sanoisin. Välillä jalassa oli aavesärkyä, eikä vaari saanut nukuttua. Välillä öitä katkoivat painajaiset. Mies narahteli ympäri huoneita ja ehkä koitti olla herättämättä mummia. Yhden miehen uhraus Suomen itsenäisyydelle: jalka ja mielenrauha.

Joulu. Vietin joulua periaatteessa kaksi kertaa, oikeastaan yhden. Lapsi meni isälleen kalenterijouluksi, joten vietimme kahdenkeskisen joulun edeltävänä lauantaina. Siivosin hieman ja koristelimme kodin, vaikkei lasta ensin innostanutkaan. Innosti sitten, kun näki pienenä tekemänsä joulukoristeet. Olivat liikuttavia ja ihania. En ole vieläkään ottanut niitä pois, vaikka loppiainen oli ja meni. Yhden naisen kapina tai nostalgia- mene ja tiedä. Tänä jouluna söimme meksikolaista ruokaa. Joulupöydän suomalaisia antimia tulee maisteltua ruokailuissa riittämiin, eivätkä ne meille ole ainoa merkki joulusta. Syömme sitä mikä maittaa ja mitä mieli tekee. Lahjat avasimme hyvissä ajoin iltapäivällä ja voi, kuinka ihania paketteja televisiopöydän alle olikaan kertynyt! Liikutuin ja ilahduin! Kuusta emme laittaneet, sillä arvelin kissanpojan näkevän sisääntuodun kuusen oivallisena kiipeilypuuna. Öinen ”Timbeeeeeer”-naukaisu ei houkutellut. Paketeista löytynyt dvd kylläkin ja katsoimme elokuvan nassuttaen herkkuja. Täydellistä, sanoisin. Oivallista, lisäisin.

Kalenterijoulu. Aattoaamuna heräsin jo kuudelta. Lähdin salille. Ennen yhdeksää olin jo takaisin kotona. Jenni tuli puoli 11 ja kävelimme napakassa pakkasessa lenkin, joka päättyi avannossa käyntiin ja sieltä taloyhtiön saunaan. Löimme avantohormonien jälkimainingeissa löylyä ja nautimme. Saunan jälkeen nautimme lisää, nyt appeen muodossa. Lämmin olo lepäsi niin kropassa kuin mielessä. Jennin lähdettyä otin yhteyksiä ulkomaailmaan teleteitse. Rakkaiden ihmisten ääntä oli hyvä kuulla. Yhden paketin sain vielä avata ja sekös liikutti. Lopun iltaa luin kirjaa ja tein sitä mitä yleensäkin pyhäpäivinä tehdään: nautin.

Joulupäivänä suuntasin sukulaisen luo. Aivan mainio keikka. Suosittelen lähestymään serkkuja tässä iässä. Mahtava ilta ja seuraava aamu. Kertakaikkisen mukavaa seuraa sekä pikkuserkkuni että hänen miehensä. Pelasimme lautapelejä ja nautin talon antimista. Parhautta! Tapaninpäivän tanssit jäivät käymättä, sillä sisälläni asui pieni krapula. Kävin pitkällä kävelyllä ja makasin sohvalla.

Välipäivät. Ilman Kiuruvettä ei ole joulun seutua. Kaksi karvaista ja vähemmän karvaista pakkautui autoon ja suunnisti Savoon. Muistelen, että vannoin tämän olevan viimeinen kerta, kun kuljen kissojen kanssa mihinkään pitemmälle. Hermo meni. Fanni oli joka paikassa päällään ja Hermanni miukui hermostuneena, kun milloin oli ovi auki ja milloin kiinni. Luulisi, että talossa, jossa ovia on 11, saisi joku läpi olla säpessä. Ei saisi, sanoo Hermanni. Muuten reissu oli ihana. Nähtiin niin isoja kuin pieniä sukulaisia. Tuli taas lämmin olo mieleen. On ne vaan söpöjä.

Uusi vuosi. Aattona ajoimme takaisin kotiin ja teimme napakat valmistelut, jotta saatoimme ottaa vieraat vastaan. Söimme hyvin, pelasimme pelejä ja kävimme katsastamassa rakettiriennot satamassa. Sanoisin, että ainakin meikäläisen verorahat ammuttiin taivaalle tähtisateena kaupungin toimesta. Kaunista silti. Kotiin palattua nostimme lasilliset kuohuvaa ja katsoimme tinojen avulla tulevaan. Minulle luvattiin rahaa ja isorintainen nainen. Tuskin maltan odottaa.

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt, mutta sanoin ääneen sen mitä haluan tänä vuonna tehdä. Kirjoittaa novellini loppuun, ajaa pitemmän pyöräreissun ja.. Kolmannen asian jo unohdin. Rakastaminen on aina ajankohtainen aihe. Ehkä lupasin tehdä sitä, pyyteettömästi ja isolla sydämellä? Sovitaan niin.

Loppiainen. Jaa-a. Loppiaista olisi vissiin pitänyt juhlistaa kantamalla kuusi pihalle. Ei ollut mitä kantaa. Koriste-kapina jatkuu ja oikeastaan tuo päivä meni kuten kaikki muutkin ylimääräiset vapaapäivät: hyvän ruoan ja seuran merkeissä. Tarvitseeko selittää enempää?

Härkäviikot. Mä olen niin valmis.

 

3 kommenttia

  1. Mirva

    Täällä onkin jo mietitty, että missä Topinrapinat luuraa… Kiva lukea taas kuulumisia ja nyt ainakin yksi hullu jännittää seuraavaan bloggaukseen asti, että mistä hiljaisuus on johtunut.

    Vastaa

Jätä kommentti

  • (will not be published)