| Reetta Järvinen | Eat Sleep Rave Repeat | 0 |  3 | 2866

Syksy on edennyt vauhdilla, kuten myös allekirjoittaneen päivät. Mullon ollut sen verran jännittäviä päiviä töissä, koulussa ja treeneissä, että yöelämä on rajoittunut lähinnä nukkumiseen. Jäi välistä mm. se 8000 ihmisen Kauppakadun appro, jossa korkeakouluopiskelijat suorittivat tutkintoja juomingeilla ja talsivat kaupunkia ympäri haalarikirjossa. Jyväskylän menoissa on ollut tarjontaa vaikka mitä ja myös uudet paikat ovat availleet oviaan. Viime perjantaina laskettelin alas Kauppakatua ja siinä vasemmallahan se oli. ”Bricks”. Pukumiehet oli passissa ovella ja paikka vaikutti olevan kasinon tyylinen ratkaisu. Ja niin se itseasiassa onkin! Satuin paikalle parahiksi avajaispäivänä ja näin heti ensi silmäyksellä valoisan kokonaiskuvan kohteesta. Täytyypä käydä itsekin kurkkimassa paikka tässä tulevaisuudessa ja samallahan sitä voisi käyttää vaikka pennit taskun pohjalta johonkin yksikätiseen Ray:n koneeseen.

Syy, miksi ylipäätään näyttäydyin keskustassa oli Bra ja Puppa J. Puppa soittaa suomalaista reaggeta ja on oikein näppärä sanankäyttäjä sekä karismaattinen ilmestys lavalla. Hyvätuulinen ja jammaava Puppa osaa laulaa hupsusti myös vakavista aiheista ja otti kyllä yleisön haltuun! ”Hei neidit siellä ylhäällä, kuunnelkaapas tekin tätä!” Ja voitte arvata, että neidit käänsivät nupin ja huomion kohti lavaa! Joskus ennen muinoin Puppa on esiintynyt Tasottavat-nimisen yhtyeen kanssa, mutta jäbä on painanut itsekseen jo tovin. Yleisö oli jakautunut kahteen: tosi faneihin, jotka laulaa loilotti kaikki biisit eturivissä sekä hengailijoihin, jotka olisi varmaan olleet baarissa muutenkin. No ennen ja jälkeen itse artistin paikalla oli selecta Andor. Ja mikä ihmeen selecta? Se on Jamaican kielinen termi dj:lle. Selecta on vähän kuin biisien valitsija :)

image

Kerrankin sai tanssia hyvää ja rytmikästä musiikkia. Tuntuu, että monen paikan musiikkigenre on jumittunut; soitetaan vanhoja ysäreitä tai pelkkää elektroa, jonka tahdissa voi sitten törmäillä yhteen ja kaataa puolet juomista lattialle ja puolet kaverin pöksyille. Mutta toisaalta, sitähän se yökerhoelämä taitaa ollakin. Tai sitten muistikuviin on sekoittnut hitusen glamouria.

Jätä kommentti

  • (will not be published)