Johanna Mykkänen (kuvassa) ja Marja Leena Böök havaitsivat Perheen arki -tutkimushankkeessaan, että perhearki näyttäytyy pääosin touhukkaan toiminnallisena ja tunteikkaana. Arkea hallitaan rutiineilla ja toisaalta se koetaan harmaana puurtamisena.
| Riina Sydänmaanlakka | | 0 |  1

Lapsiperheiden vanhemmat pitävät omaa aikaa ensiarvoisen tärkeänä, selviää Jyväskylän yliopiston perhetutkimushankkeesta.
– Oma aika otetaan tavalla tai toisella. Vaikka edes pieneksi hetkeksi, kun lapset menevät nukkumaan, yliopistonlehtori ja perhetutkija Johanna Mykkänen sanoo.

Tutkimuksessa perheiden arki jakautui yksilön omaan arkeen, parisuhdearkeen ja perhearkeen.
Mykkäsen mukaan parisuhdeaika sai haastatteluissa vähemmän painoarvoa kuin oma aika.
– Se johtunee siitä, että toista näkee perheen yhteisessä arjessa koko ajan. Ei se tarkoita, etteikö toinen olisi tärkeä. Vanhempien oma aika korostui haastateltavien puheessa, vaikka sitä ei tietenkään määrällisesti ole kovin paljoa, Mykkänen sanoo.

Oma aika voi olla kitaransoittoa, joogaa tai sohvalla makaamista; tärkeintä on, ettei kukaan kysy tai vaadi mitään.
– Kunhan hetkeä ei rikota, eikä vanhempi ole velvollinen tekemään mitään. Totta kai on hyvä, että liikkuu, syö terveellisesti tai tekee jotain muuta terveyttä edistävää. Mutta vielä tärkeämpää on, että on jonkinlainen rauha itsessä ja saa olla hetken omissa ajatuksissaan, Mykkänen pohtii.

Omista hetkistä on Mykkäsen mukaan sovittu yleensä etukäteen puolison kanssa. Puolisot myös joustavat, jotta toinen saisi pitää oman aikansa.
– Vuorotyötä tekevissä perheissä ja eroperheissä järjestäminen on huomattavasti hankalampaa. Turvaverkon merkitys korostuu tässä, ja siihen kannattaa miettiä ratkaisumalleja.

Nainen on organisaattori

Selvityksen mukaan perhearjen aikana syödään, levätään ja leikitään. Perhe on niin sanotusti yhteinen yritys, jossa vanhemmat tekevät koko perheen hyvinvoinnin eteen töitä – isät ennen kaikkea harrastamalla lapsen kanssa, kuskaamalla lapsia paikasta toiseen, leikkimällä, pelaamalla, osallistumalla kotitöihin sekä tuomalla perheelleen elantoa puolisonsa ohella.

Isien kohdalla voidaan Mykkäsen mukaan käyttää edelleenkin sanaa osallistuminen. Tutkimushaastatteluista nousi selkeästi esille, että nainen on perheen organisaattori. Isä osallistuu töihin, mutta äiti aikatauluttaa arjen ja huolehtii sen rullaamisesta.
– Mikä on päiväjärjestys, mitä ruokakaapista puuttuu, milloin lapset pitää hakea, milloin on sovittu kylätapaaminen ja milloin kukakin menee harrastuksiin. Kun yhdellä on kokonaissilmäys, töitä pystyy delegoimaan paremmin, Mykkänen sanoo.

Mykkäsen mukaan isät suostuvat äidin valtaan helposti, sillä samalla he säästyvät stressiltä. Tutkimuksen mukaan äidit ovat isiä stressaantuneempia.
– Moni isä voi ajatella, että miksi vaatisin tuota pestiä itselleni, koska se hoituu joka tapauksessa. Tai että jos menen siihen sähläämään, siitä on vain haittaa, Mykkänen sanoo.

Mykkänen uskoo asetelman johtuvan myös siitä, ettei äitiyteen haluta puuttua.
– Ehkä sen äitimyytin päälle ei uskalleta astua. Perinteisesti kodin ja lapsenhoidon järjestäminen koetaan äidin valtakunnaksi. Vaikka isätutkijana haluaisin muuta väittää, sama roolijako on ja pysyy edelleen. Päätökset tehdään yhdessä ja voidaan toimiakin yhdessä, mutta äiti organisoi ja isä osallistuu, Mykkänen summaa.

Johanna Mykkänen ja Marja Leena Böök tutkivat perheitä haastatteluiden ja perheenjäsenten itse ottamien valokuvien avulla. Aineisto koostui 32 vanhemman haastattelusta, 28 lapsen haastattelusta ja 284 valokuvasta.

Jätä kommentti

  • (will not be published)